Puolta Suomea uhkaa kunnallisveron nousu, mutta Kainuussa sama aie on vain yhdessä kunnassa: "Kaikki työkalupakin keinot on nyt katsottava"
Uusia frisbeegolfratoja valmistuu – syksyn aikana pääsee jo pelaamaan 18-väyläiselle radalle Vuokattiin
Vuokatin osuus Kainuun matkailutulosta on peräti noin puolet – välitön matkailutulo vuodelta 2023 on hieman yli 93 miljoonaa euroa
Sotkamon kunta edistää lapsiystävällisyyttä – Leivolan ja Tiilikankaan päiväkotien pihoja on kunnostettu
Kyläkouluissa kaikki toimivat keskenään iästä tai koululuokasta riippumatta – katso video Naapurinvaaran koulun oppitunnilta
Riikka Pirkkalainen maakuntajuhlassa: ”Väitteeni on, että Kainuun tulevaisuus näyttää vahvemmalta kuin pitkään aikaan”
Kunnanhallituksen esityslistalla tontin myynti ja Jani Komulaisen hakemus – Manse PP halunnee käyttää optiovuoden
Jatkuva puhe voittamisen kulttuurista ärsyttää jo Jymyn voimahahmoa – Mikko Kuosmanen avaa seuran menestysputken salat
Sotkamoon ampumajuoksun SM-kilpailuista kultaa – ”Luotin itseeni ja tein parhaani, ja se tuotti tulosta”