Paikallisuutiset
Yksi ihminen kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti Korholanmäellä sattuneessa kolarissa keskiviikkona
Sotkamossa Kajaanintiellä valtatie 6:lla 20.1. kello 14 aikaan tapahtuneessa kahden henkilöauton välisessä liikenneonnettomuudessa menehtyi toisen henkilöauton kuljettaja.
Poliisin mukaan tutkimuksissa on käynyt ilmi, että Sotkamosta Kajaanin suuntaan matkalla olleen naiskuljettajan henkilöauto oli ohitustilanteen jälkeen toistaiseksi tuntemattomasta syystä lähtenyt heittelehtimään. Ajoneuvo oli tämän seurauksena ajautunut vastaan tulevien kaistalle törmäten vastaan tulleeseen henkilöautoon. Naiskuljettaja menehtyi onnettomuudessa välittömästi. Toisen ajoneuvon mieskuljettaja ja etupenkillä ollut naismatkustaja saivat onnettomuudessa vakavia vammoja ja heidät kuljetettiin sairaalaan.
Onnettomuuspaikalla liikenneolosuhteet olivat huonot jäisen tienpinnan sekä pöllyävän irtolumen vuoksi.
Poliisi kehottaa autoilijoita erityiseen varovaisuuteen jäisten tienpintojen ja tienpinnoille sataneen pöllyävän irtolumen vuoksi. Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta selvittävät onnettomuuteen johtaneita syitä.
Onnettomuutta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena.