Paikallisuutiset

Kainuun keskussairaalan perheosaston käytävällä on taulu, johon merkitään pienillä villasukilla syntyneet vauvat viikoittain. Kainuun Sanomien vierailun aikana maanantaina 1. heinäkuuta syntyi juuri uusi vauva. Puoli tuntia syntymän jälkeen hoitaja asetti pienen villasukan langalle uuden tulokkaan merkiksi. Kuva: Isla Väisänen

Synnytysten määrä Kajaanissa pysynyt riittävänä, mutta Oulun uusi synnytysosasto voi muuttaa tilannetta

Kainuussa synnyttäneiden määrässä on tapahtunut pientä laskua. Myös muualla maassa syntyvyys laski vuonna 2023.

Kajaanilainen Samar Yacoub synnytti sunnuntain 30. kesäkuuta ja maanantain 1. heinäkuuta välisenä yönä toista kertaa Kainuun keskussairaalassa. Hän ei epäillyt hetkeäkään, missä haluaa synnyttää toisen lapsensa.

– Vaikka edellinen synnytys olikin vaikeampi ja hitaampi kuin tämä toinen, niin palvelu t

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä