Ihmiset
Sotkamon juhlavuoden runsaudensarvi ei tyrehdy
Sotkamon pitäjän perustamisesta on kulunut 375 vuotta. Juhlavuoden tapahtumakimara jatkuu pitkälle loppuvuoteen.
Kunnan kulttuurituottaja Marko Karvonen on hyvillä mielin Sotkamon ennennäkemättömän runsaan tapahtumakesän jälkeen.
Tapahtumia on järjestetty laidasta laitaan pitkin Sotkamoa, konserteista teatteriesityksiin ja taidegallerioista lauluiltoihin.
Vastaanotto on ollut Karvosen mukaan hyvin positiivinen, ja parhaimmillaan tapahtumissa on ollut yleisöä toista tuhatta henkeä.
Hän korostaa, ettei kukaan yksin saisi tapahtumia järjestettyä.
– Kaikkein hienointa on se, että yhteistyö toimii täällä Sotkamon päässä todella hyvin yritysten, eri toimijoiden ja kunnan sisällä.
Tavoitteena on toteuttaa parhaiten toimineet ja yleisön suosimat tapahtumat uudestaan ensi kesänä, niitä edelleen kehittäen.
Uudistuneen pesäpallostadionin ympäristö rantalavoineen on havaittu hyväksi tapahtumien näkökulmasta.
– Varmasti sitä kehitetään jatkossakin, koska siellä kaikki on niin sanotusti lähellä. Voisi järjestää vaikka festaritkin, jotka erinomaisen hyvin toimisivat siinä.
Stadionilla heinäkuussa konsertoinut diskokuningatar Eini oli erityisesti kehunut esiintymispaikalta avautuvaa maisemaa Sapsojärvelle ja Vuokatin vaaroille.
Juhlavuoden tapahtumat jatkuvat syksyn mittaan konserttien parissa.
Syyskuun 9. päivänä Sotkamon työväentalolla esitetään iskelmälaulaja Anna Hanskin ja Eero Enqvistin tähdittämä 70-luvulle sijoittuva musiikkinäytelmä B-puoli.
Konsertteja pidetään niin muualta tulevien artistien kuin paikallisten osaajien voimin. Aatoksessa esiintyy muun muassa suomalais-puolalainen, puupuhaltimia soittava 3Ilmaa Trio maanantaina 3. lokakuuta, ja tangoja perjantain 7. lokakuuta syysillassa esittävät sotkamolaiset Sanni Lehikoinen , Riikka Lukkari ja Pekka Partanen .
– Lisäksi esimerkiksi Kuhmon musiikkiopiston ja Sotkamon kansalaisopiston kanssa tehdään yhteistyötä. Vaarojen viulisteilla on paljon hyviä juttuja, joita nostetaan esille, Karvonen sanoo.
Yleisömerta Mira Luodin keikalla, joka pidettiin Hiukan maisemalavalla heinäkuussa. Kuva: Maaria Haikola
Kirkonkylän torin liepeillä sijaitseva, keväällä avattu Missio Galleria pitää ovensa auki talvikaudellakin.
– Se on kiva, että meillä on galleriatila ja hyvällä paikalla, keskellä kuntaa. Ympäri vuoden on taidetta nähtävillä.
Aatoksessa jatkuu syyskuun 15. päivään asti kansainvälinen nykytaidenäyttely, joka on herättänyt paljon keskustelua ja kiinnostusta yli kuntarajojen.
– Mielestäni on tärkeää, että on paljon monimuotoista taidetta. Hienoa, että ihmiset oppivat näkemään erilaista taidetta, Karvonen sanoo.
Syyskuussa myös Hiukan harjulle viime talvena luotu valoteos alkaa loistaa pimeinä iltoina. Valojen sytyttämisen ympärille luodaan tapahtuma.
– Ei tehdä venetsialaisia, vaan ihan omanlaiset valojuhlat, Karvonen kuvailee.
Naapurinvaaran Huvikeskuksessa esitetään 23.10. uusintakierroksella Juha Veijosen ja Maarit Peltomaan tähdittämä parisuhdekomedia Pientä laittoa. Vuokatti kvartetti juhlii 25-vuotista taivaltaan Napiksen konsertissa 30. lokakuuta.
– Tämän kesän aikana on huomattu, että Naapurinvaaran Huvikeskus on todella hyvä paikka monipuolisten tapahtumien järjestämiseen, Karvonen toteaa.
Loppuvuoden suurimpia tapahtumia on Sotkamon isännöimät Kainuun kirjamessut 12.–13. marraskuuta Naapurinvaaran Huvikeskuksessa.
Tunnettujen suomalaisten kirjailijoiden lisäksi messuilla tuodaan luonnollisesti esille paikallisia kirjailijaseuroja. Paikalle saapuu muun muassa kainuulaistaustainen Mikko-Pekka Heikkinen .
Kevään aikana Sotkamossa järjestettiin pitäjän juhlavuoden kunniaksi novellikirjoituskilpailu, jonka hedelmistä koottu kokoelma julkaistaan messuilla.
– Novelleja tuli lähemmäs 60. Ihmisiä tietysti jännittää, onko hänen novellinsa päässyt mukaan. Se herättää varmasti paljon keskustelua, Karvonen uskoo.
Kokoelmassa on mukana myös Laura Malmivaaran ja Jukka Takalon kirjoittamat novellit.
– Lähiaikoina saadaan tietää, minkälainen kokonaisuus siitä tulee. Arviolta kirjan paksuudeksi tulee 300–360 sivua.
Syksyllä on tarkoitus julkistaa myös juhlavuoden sävellyskilpailun voittajat. Raadin valitsemat sävellykset julkistetaan Oskari-kaalassa 1. joulukuuta.
Karvosen mukaan myös sävellyskilpailuun on tullut toistakymmentä sävellystä, ovatpa jotkut kuluttaneet nuottikynää useankin sävellyksen parissa.
"Suunnitelmia tapahtumista on kyllä muhimassa koko ajan, myös ensi keväälle ja kesälle saakka."
Merkittävänä asiana Karvonen nostaa myös Taiken eli taiteen edistämiskeskuksen kuntakehittäjätiimin vierailun Sotkamoon lokakuussa.
– Saadaan merkittävä poppoo tutustumaan Sotkamoon, ja voidaan miettiä, miten kuntakehitystyötä kulttuuripuolella voidaan viedä Suomessa eteenpäin.
Loppuvuoden osalta joulun seudulle on suunniteltu tapahtumia sekä yhteistä uudenvuoden juhlaa. Näistä ilmoitellaan lähempänä ajankohtaa.
– Suunnitelmia tapahtumista on kyllä muhimassa koko ajan, myös ensi keväälle ja kesälle saakka.
Karvonen muistuttaa, että tapahtumia voi vielä ilmestyä kalenteriin lyhyelläkin aikataululla. Hän kehottaa ottamaan haltuun kunnan lanseeraaman Sotkamo Appin, jonne päivittyvät ajantasaiset tiedot Sotkamon tapahtumista. Sovellus on hänen mukaansa herättänyt mielenkiintoa myös muissa Suomen kunnissa.
Edelleen toivotaan, että paikalliset tapahtumajärjestäjät käyttäisivät sovellusta vielä enemmän.
– Ehdottomasti kaikki tapahtumat voi ilmoittaa sinne. Kun meillä kerta on semmoinen olemassa, niin kannattaa hyötykäyttää sitä.