Ihmiset

Sattuipa kerran: Viisaita ovat linnut

Asuin Salmelantiellä omakotitalossa taajaman ulkopuolella. Lähistöllä oli linnunpönttöjä ja siis myös lintuja.

Oli kaunis kesäinen päivä. Vuosiluku ei ole jäänyt mieleen. Ovet asuntooni olivat auki. Pihalta kuului linnun ääntä, aivan kuin hätähuutoa, joka jatkui ja jatkui. Menin ovelle katsomaan. Siellä pieni lintu lenteli edes takaisin, välillä laskeutui maahan, juoksi lähelle ovea ja taas poispäin, aina samaan suuntaan ja sirkutti hätähuutoa.

Puhelin siinä linnulle: "Mikähän sinulla on hätänä? Odotas, kun laitan kengät jalkaan, mennään katsomaan."

Hain kengät ja siitä pihalle. Lintu lensi vähän matkaa tontin rajalle päin ja jäi maahan katselemaan minua ja koko ajan sirkutti sitä hätähuutoa. Seurasin sitä. Jonkin matkaa mentiin näin.

Tontin rajalla on sähkölinjoja ja siellä sähköpylvääseen kiinnitettynä vanha puinen postilaatikko. Siihen oli tehty pyöreä reikä linnuille. Lintu lensi pylvään lähelle langalle ja jatkoi siellä hätähuutoa.

Näköetäisyydelle päästyäni huomasin, että poikajoukko oli ilmakiväärillä ammuskelemassa sitä postilaatikkoa kohti. Pojat huomasivat minut, saivat äkkiä jalat alleen ja häipyivät paikalta. Lintu lensi pönttöön, tuli hetken kuluttua ulos ja jäi siihen langalle visertelemään. Nyt ääni oli viserrystä, ei hätähuutoa.

Minä menin puhumaan linnulle: "Kiitos, kiitos. Ei ole enää mitään hätää. Eivät ne ammuskelijat enää uskalla tulla, säikähtivät sen verran."

Lintu lensi pönttöön ja minä palasin asuntooni mietiskellen, että kyllä ne linnutkin osaavat hakea apua, kun me ihmiset vain ymmärtäisimme heitä. Samalla kävi kyllä mielessä, että mitähän ne tiellä kulkijat ja naapurit ajattelivat minun linnulle puhumisesta, jos sattuivat kuulemaan.

Anja Säkkinen