Kulttuuri
Popkanteletar Ida Elina kuvaa Sotkamossa ensimmäistä lyhytelokuvaansa – ”Täältä on hirveästi muistoja”
Kansainvälisestikin menestynyt Ida Elina on erikoistunut popmusiikin esittämiseen kanteleella. Hän oli maanantaina kuvaamassa ensimmäistä lyhytelokuvaansa Sotkamossa.
Pohjolan kaiut on noin 15-minuuttinen musiikillinen lyhytelokuva, joka kertoo Kalevalan tarinan Lemminkäisestä. Elokuva oli lähtenyt kehkeytymään Ida Elinan (oikealta nimeltään Päivi Kujanen) tekemästä kappaleesta Lemminkäisen äidistä.
Lyhytelokuvan pääyhteistyökumppanina on Kainuun Liitto. Kyseessä