Paikallisuutiset

Nuorille tarjolla koronarokotteita – keskiviikkona kolme uutta tartuntaa ja karanteenimääräystä

Kainuun koronarokotetilanne on mennyt selvästi parempaan nyt kun elokuulle on päästy, kertoo Kainuun soten vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola . Annoksia tulee tuhansia viikossa.

Myös pop-up -rokotuspisteitä on suunniteltu, mutta alkusyksystä nähdään, toteutuvatko ne. Pop up -rokotuspiste voisi toimia etenkin nuorten kohdalla, Erola sanoo. Sellaisia on järjestetty joissain isoissa kaupungeissa. Kyse on rokotuksesta, johon voi kävellä ilman ajanvarausta.

Nuoret ovat ottaneet Erolan mukaan rokotteita hyvin. Nuorten kohdalla ei hänen mukaansa ole ollut ongelmaa siinä missä muidenkaan väestöryhmien osalla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuussa suurin rokotekattavuus on vanhemmalla väestönosalla. Tämä johtuu valtakunnallisesta rokotejakelujärjestyksestä. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoista näkyy, että Kainuun ikääntyneistä suurin osa on rokotettu, mutta esimerkiksi nuorista alle puolet.

Kainuun nuoria on rokotettu vähemmän kuin keskiarvollisesti muualla Suomessa. Tilastoissa näkyy myös toinen piirre: muualla Suomessa ikäluokkien 50–65 toisen annostuksen on keskimäärin saanut aikaisemmin kuin Kainuussa.

Erolan mukaan tämä johtuu osaltaan siitä, että Kainuussa ei ole ollut mahdollisuutta aikaistaa toisen annostuksen antamista, kuten monessa muussa sairaanhoitopiirissä.

– On jouduttu priorisoimaan sitä, että ihmiset saavat edes yhden rokotuksen, kun taas niillä alueilla, joilla on ollut rokotesaatavuuden kannalta parempi tilanne ja kenties pienempi rokotushalukkuus, on pystytty aikaistamaan kakkosrokotteen antamista kahdeksaan viikkoon, Erola sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kuntakohtaisia rokotekattavuuden eroja Kainuussa on hankala vertailla pienen väestöpohjan takia. Kokonaisuuden kannalta merkittävää eroa ei Kainuun kuntien välillä ole.

Nyt rokotusvuorossa ovat Kainuussa kaikki yli 16-vuotiaat sekä 12–15-vuotiaat riskiryhmäläiset. Vireillä on asetus rokotusjärjestyksen ulottamisesta myös 12–15-perusterveisiin, ja asetus on käynyt Suomen sairaanhoitopiireissä arvioitavana.

– Olettaisin, että elokuun aikana annetaan asetus, Erola kommentoi.

Osa on kuitenkin jättänyt saapumatta varaamaansa rokotukseen ja odotusaulassa on huudettu tyhjiä nimiä. Erola sanoo, että on jonkin verran tapauksia, joissa toista rokotusta halutaan siirtää eikä rokoteajalle tulla. Ongelma ei hänen mielestään ole kuitenkaan suuri.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun sote tiedotti torstaiaamuna, että uusia koronatartuntoja todettiin keskiviikkona Kainuussa kolme. Samoiten uusia karanteeneja määrättiin kolme. Kainuun soten laskelmissa Kainuun ilmaantuvuus oli 115,3. Koko Kainuu on kiihtymisvaiheessa.

Vs. pandemiapäällikkö Erola muistuttaa tiedotteessa, että kaikkein tehokkain keino karanteenin välttämisessä on täysi rokotussarja. Kahteen kertaan rokotettuja ei pääsääntöisesti altistustilanteessa tarvitse asettaa karanteeniin lainkaan.

THL suosittelee 10 vuorokautta kestävää karanteenia. Karanteenissa olevan pitää kuitenkin seurata mahdollisten oireiden ilmaantumista 14 vuorokauden ajan altistuksesta ja hakeutua oireiden ilmaantuessa välittömästi testiin. Rokottamattomien osalta karanteenin pituus harkitaan tapauskohtaisesti, mutta suurin osa karanteeneista on 10 vuorokauden pituisia.

Rokotukset ovat edenneet jo laajentuviin kolmansiin annoksiin ja nuorempiin ikäluokkiin, mutta täyttä vapautta ei vieläkään näy.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä