Mielipiteet
Mielipide: Me kainuulaiset olemme ylpeitä juuristamme
MIELIPIDE Kiitos päätoimittaja Pekka Lassilalle Sotkamo-lehdessä (18.11.) kainuulaisten juurien arvostuksesta. Me kainuulaiset ja erityisesti me sotkamolaiset olemme erittäin ylpeitä juuristamme. Istuessani usein valtakunnallisissa kokouksissa taidan olla ainoa, joka ylpeänä esittelee kainuulaisuuttaan ja sotkamolaisuuttaan. Usein moni muualta päin Suomea ei mielestään ole mistään kotoisin. Minulle sotkamolaisuus on kotiseuturakkautta siinä määrin, että laitoinpa hiljan Tanskassa käydessäni esitykseni ensimmäiseksi kuvaksi jäätyneen Räätäjärven. Siinä siitä oli ’juutinmaalaisilla’ ihmettelemistä.
Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkimusjohtaja Sulevi Riukulehto on nostanut uusimmissa historian esityksissään esille nimen itäpohjanmaalainen. Nimityksen on esille nostanut Riukulehto, en minä. Riukulehdon mukaan tällä nimellä tarkoitetaan nimenomaan kainuulaisia. Ja toisinpäin Kainuusta länteen päinkin sijaitsevalla Pohjanmaan alueilla asuneita ihmisiä on kutsuttu kainulaisiksi, ilmeisesti yhdellä u-kirjaimella. Siellä on sukunimiä ja paikannimiä, joissa Kainu esiintyy. Onpa pohjalaisia ilmeisesti nimitetty historiassa kainulaisiksikin?
Riukulehdon mukaan mm. kainuulaiset kirjailijat Ilmari Kiannosta lähtien ovat käyttäneet termiä itä-pohjanmaalainen. Minullekin oli vuonna 1997 suuri ihmetys, kun liityin Helsingin yliopiston ylioppilaskuntaan, ettei kainuulaisille ollut omaa osakuntaa. Kainuu kuului Helsingin yliopiston pohjois-pohjalaiseen osakuntaan. Meille kainuulaisille sentään oli oma alayhdistys Kainuun Kerho. Urho Kekkonen oli aikanaan jäsenenä tässä samassa osakunnassa ja kerhossa, jossa itsekin olin.
Kainuu ja Sotkamo ovat monella tapaa hallinnollisesti "joutuneet" Oulun alamaisiksi historian aikana. On ollut tervaporvareita ja viimeisimpinä lähti OKL ja lastentarhanopetus Kajaanista Ouluun. Aina on kärsitty. Siksi Riukulehdon esityksissä on mielenkiintoinen näkökulma Kainuun vahvasta historiallisesta asemasta.
Kainuun aluevaltuuston kokouksessa kesällä linjasin hyvinvointialueen tulevaisuutta ja sanat sopivat tähänkin yhteyteen erinomaisesti:
"Pohjois-pohjanmaalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis kainuulaisia."
Sami Kilpeläinen