Mielipiteet
Lukijalta: 6. joulukuuta – Kiitollisuuden päivä
Joulukuun kuudentena vietämme itsenäisyyttämme.
Tämän ajan nuori ja moni vanhempikin tuskin ymmärtää, tai haluakaan ymmärtää mitä itsenäisyys merkitsee ja mikä hinta siitä on maksettu.
Seitsemänsataa Ruotsin ja satakahdeksan Venäjän vuotta ikeen alla antaa aihetta miettiä ja ymmärtää. Kuljin kesällä sankarihautojen ohitse ja kumarsin syvään katsoessani suoraa laattarivistöä joiden vieressä tuuheat annansilmät kukoistivat kiitoksena uhrauksesta.
Laattojen alla olevat miehet olivat eläneet lapsuuden omaa vauhtia kartanlukijansa neuvomana. Kartanlukijat olivat ohjanneet hidastamaan vauhtia mutkan lähestyessä ja niinpä he pysyivät oikealla tiellä, aina aikuisuuteen asti, jolloin he joutuivat maksamaan kalliin hinnan, että me saisimme kansakuntana olla elämän ajoradalla.
Entä tämän ajan lapset ja nuoret?
Päivittäin saamme lukea tiedotusvälineistä kuinka peruskouluikäiset tekevät sellaisia tekoja, että herää kysymys missä ovat heidän kartanlukijat. Alkuelämän ajo-ohjeiden tehtävät kuuluvat isälle, äidille, päiväkodille ja lopulta koululle.
Me, jotka olemme kasvaneet lapsuuden jolloin ei ollut Vuittonin tuhannen euron laukkuja, C-moren ja Netflixin kanavia sokaisemassa elämän ajoradalla vauhdin hurmaan. Meidän kartanlukijat löytyivät kodista ja koulusta. He pitivät huolen tarvittaessa "Koivumäen herran", tuppivyön ja karttakepin avulla oikeassa nopeudessa elontiellä.
Elämän raamit olivat selvät ja turvalliset, joita levennettiin sitä mukaa kuin osasimme ajaa. Tietenkin joidenkin lapsuudessa on ollut kartanlukijoita, joiden kartanluku on ollut hakusessa ja se on heidän syntinsä, eikä siihen ole puolustusta.
Kasvoimme tietoisuuteen esivanhempiemme uurastuksesta " suo, kuokka ja Jussi" aikana. He raivasivat suot pelloiksi paljain käsin. Ei ollut Ponssea, John Deeria, eikä muitakaan apuvälineitä, joilla olisi voitu helpottaa soiden ja metsäkorpien raivaamista viljaviksi vainioiksi elokuun ilta-auringon hyväilyyn ja talven kylmien päivien ravitsevaksi ateriaksi.
Vanhemmat yhdessä opettajien kanssa opettivat seisomaan omilla jaloilla tukevasti, kuten August Ehrensvärd oli toivonut: "Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi, äläkä luota vieraan apuun."
Nyt maailma on sekaisin. Kansat sokaistuvat kun heidän johtajansa kiihdyttävät vauhtia tavalla joka johtaa ennen myötä "metsähallituksen" puolelle ja kukaan ei työnnä enää takaisin ajoradalle.
Maapallo kiertää 1.59 millisekuntia alle 24 tunnin nopeammin ja kuu etääntyy maasta 3,8 senttiä vuodessa.
Tämän kaiken pyörityksen keskellä samaistumme maailman rytmiin ja unohdamme tyystin tulleemme valmiiseen pöytään ilman omaa aikaansaannosta. Esipolvet uskoivat elämän vauhtiin kun se on hallinnassa. Heidän on kiittäminen valmiista pöydästä, jonka tämä aika on tehnyt "syntisten pöydäksi".
Enää ei vapaus kulkea kesäisenä iltana sinisen taivaan alla ja talvella kahlata valkoisen lumen narskuessa anturan alla rakastetun kanssa merkitse mitään. Pitää olla vauhtia ja räminää kaikessa, niin että "lapset hankeen hukkuu unhoittuu" ja moni muukin. Kaikki on valmistettu ennen meitä ja se on vapautemme hinta.
Miksi emme ole kiitollisia uhrauksesta joka on annettu meidän edestämme? Miksi emme jatka esi-isien hengessä ja arvossa rakentamalla kansakuntaamme pysymään oikealla tiellä, oikeilla ihmisyyden arvoilla jotta menestyisimme ja kauan eläisimme?
Heikkisen Markku
laulutaiteilija, Director cantus Poromäentieltä