Paikallisuutiset

Korvasieni on alkukesän herkku – Hiekkapohjaiset kankaat ovat varmimpia löytöpaikkoja

Korvasieni on alkukesän herkku. Se voi olla kooltaan lapsen nyrkin kokoinen ja voi kasvaa jopa ihmisen pään kokoiseksi.

Korvasienen valmistus vaatii huolellisen alkukäsittelyn. Myös kuivatut sienet täytyy liottaa ja keittää kahteen kertaan ennen käyttöä.

Korvasieni on herkullinen keväinen sieni, mutta se on tappavan myrkyllinen raakana. Sienessä on gyromitriini nimistä myrkkyä, joka on poistettava ennen ruoaksi laittamista. Korvasieni on yleinen sieni, kuivahkot hiekkapohjaiset kankaat ovat varmimpia löytöpaikkoja, tosin kosteista kuusikoistakin niitä löytyy.

Muutaman vuoden ikäiset hakkuualueet ja aurausalueet sekä metsäkoneiden telaketjujen rikkomat maastot ovat hyviä korvasienipaikkoja. Korvasieniä löytyy myös muutaman vuoden vanhoilta tukki- ja pöllilansseilta, joissa maanpinta on rikkoutunut. Vanhan perimätiedon mukaan kolmen vuoden kuluttua maanpinnan rikkoutumisesta kannattaa kulkea maastossa silmät korvasienelle kalibroituna.

Ensimmäiset korvasienet ilmaantuvat lämpimille paikoille jo toukokuun alussa. Satoa kestää kesäkuuhun saakka, joinakin vuosina jopa yli juhannuksenkin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kooltaan korvasienet vaihtelevat lapsen nyrkin kokoisesta ihmisen pään kokoisiin jättiläisiin.

Korvasieni on ulkonäöltään ruskean ruttuinen. Poimuihin kerääntyy helposti hiekkaa ja hiekanmurut on syytä harjata sieniharjalla tai pensselillä huolellisesti pois. Muuten kuuluu muhennusta syödessä hampaista ratinaa ja se tietää helposti hammaslääkärillä käyntiä, kun paikat rapisevat.

Korvasieni on satoisa sieni, hyvässä iskussa olevista paikoista niitä voi löytää satamäärin. Korvasieni on myös kauppasieni, hotellit ja ravintolat hankkivat niitä suoraan poimijoilta keittoja ja kastikkeita talvisesonkia varten.

Korvasieniä keitettiin kotona keittiössä sähköhellalla, isossa kymmenen litran kattilassa. Korvasienen myrkyn eli gyromitriinin tuoksu leijui päiväkausia kaiken olevaisen yläpuolella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Gyromitriinimyrkky poistuu keittämällä sienet väljässä kiehuvassa vedessä vähintään kahteen kertaan kymmenen minuutin ajan, keitinvesi kaadetaan pois. Keittokertojen jälkeen sienet on huuhdeltava huolellisesti. Paras tapa on keittää ulkosalla, silloin eivät myrkylliset huurut jää sisätiloihin pyörimään.

Ruokaviraston ohjeen mukaan kuivattuja korvasieniä on liotettava vähintään kaksi tuntia ennen käyttöä (100 g sieniä ja kaksi litraa vettä). Liotuksen jälkeen korvasienet keitetään kahteen kertaan kuten tuoreet korvasienet.

Marttayhdistyksen korvasienimuhennoksen ohje:

Keitetään 400 g tuoreita korvasieniä kahteen kertaan 10 min ajan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keitetyt korvasienet huuhdotaan ja pilkotaan ja kuullotetaan sipulisilpun kanssa pannulla rasvassa 10 min.

Ripotellaan jauhot sekaan ja kypsennetään puolisen tuntia.

Lisätään lopuksi ripaus valkopippuria ja suolaa maun mukaan, lisätään 2 dl kasvis- tai lihalientä.

Lopuksi lisätään 2 dl ruokakermaa.

Tarjotaan lihan tai kalan kanssa, perunoiden kera. Sopii myös uunipaprikan tai munakkaan täytteeksi.

Juttu on alunperin julkaistu vuonna 2022 Kuusamon Seutu -lehdessä.

Korvasieni on keitettävä kahteen kertaan 10 min ajan, jotta gyromitriinimyrkky poistuu.
Korvasieni ja laakakorvasieniä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä