Paikallisuutiset

Kontijoen koulu etäopetukseen – Lapset ja vanhemmat ovat suhtautuneet tilanteeseen hyvin

Uudesta tilanteesta huolimatta, korona ei ole aiheuttanut lapsissa suurempia pelontunteita, vaikka monia oppilaita huolettaa epävarmuus ystävien näkemisestä.

No johan myrkyn lykkäsi.

Näin Kontinjoen koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Myllynen kiteytti vanhempien tuntemukset koululaisten etäopetukseen joutumisesta.

Kainuun sote tiedotti torstaina 19.8. aamulla Sotkamon Kontinjoen koulussa tapahtuneesta altistumisesta, jonka johdosta 49 oppilasta ja suurin osa koulun henkilökunnasta on asetettu karanteeniin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Altistuminen on tapahtunut 16. - 17.8. välillä. Koulu siirtyi etäopetukseen 27.8. saakka. Huoltajille on tiedotettu myös tilanteesta.

– Onhan me osattu varautua, että näinkin voi käydä. Mutta Kontinjoen koulu on käynnistänyt etäkoulun todella tehokkaasti, eli ei mitään hätää. Nyt on siirrytty etätyöhön ja sillä selvä, Myllynen toteaa.

Myllysen mukaan niin lapset kuin vanhemmat ovat suhtautuneet tilanteeseen hyvin. Toisaalta nuorimmille oppilaille ja heidän vanhemmillensa etäopetukseen joutuminen voi olla uusi tilanne, Myllynen arvioi.

– Yläluokkien lapsilla on jo kokemuksia etäopetuksesta viime keväältä. 1–2 luokkalaisille tilanne on huomattavasti hankalampi ja vanhemmat joutuvat miettimään kuinka lapset pärjäävät etäopetuksessa. Vanhemmat voivat myös joutua tekemään säätöjä oman työnsä kanssa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Uudesta tilanteesta huolimatta, korona ei ole aiheuttanut lapsissa suurempia pelontunteita, vaikka monia oppilaita huolettaa epävarmuus ystävien näkemisestä.

– Meillä ei ole tullut semmoista viestiä, että lapsilla olisi ollut pelkoa. Toki lapsilla on ilmennyt puheissa huolta siitä, jos korona esimerkiksi tulee läheisille tai siitä, että milloin voi mennä seuraavan kerran käymään kaverin luona, Myllynen kertoo.

Myös Kontinjoen koulunjohtajan Anu Rautiaisen mukaan etäopetus on kiireistä huolimatta lähtenyt käyntiin mallikkaasti, eikä paniikkia ole ilmassa.

– Koronasta pystytään puhumaan järkevästi ja perheet ovat pitäneet älyttömän hyvin lapset tietoisina. Koulun ja kodin välillä tehdäänkin yhteistyötä, jotta lapset voidaan pitää sopivasti tietoisina lapsen iän huomioiden, Rautiainen kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen kertoo, että muissa Sotkamon kouluissa tilanne on koronan suhteen rauhallinen. Kontinjoen koulu on pieni ja tiivis kyläkoulu, jonka vuoksi korona altistuminen kosketti suurinta osaa koulun väestä.

Kilpeläinen ei kuitenkaan näe Sotkamossa tarvetta siirtyä laajemmin etäopetuksen pariin. Tilannetta seurataan ja tarvittaessa kunnan sivistystoimen lautakunta tekee päätöksen etäopetukseen siirtymisestä.

– Etäopetukseen on varauduttu ja kaikilla oppilailla on lähtökohtaisesti koulun puolesta kannettavat tietokoneet käytössä. Tällä hetkellä tapaukset käydään aina koulukohtaisesti läpi ja voi olla tilanteita, että joku koulu on etäopetuksessa ja muut jatkavat normaalisti, Kilpeläinen sanoo.

Koronatapauksia on ilmennyt kouluissa ympäri Kainuuta. Sotkamon Kontinjoen koulun lisäksi esimerkiksi Kajaanin Seminaarin koulun iltapäiväryhmästä kahdeksan oppilasta asetettiin karanteeniin keskiviikkona.

Kajaanin kaupungin vs. sivistysjohtaja Päivi Rissaselle lisääntyneet koronatapaukset koululaisten joukossa eivät ole tulleet yllätyksenä.

– Jos olisi puhuttu vuosi sitten, niin tällaisesta tilanteesta oltaisiin oltu hyvin yllättyneitä. Mutta on tiedetty, että tämä deltavariantti jyllää myös lasten ja nuorten keskuudessa vielä kun rokotteita ei ole saatu heille. Tilanne kuitenkin muuttuu parempaan suuntaan rokotusten myötä, Rissanen arvioi.

Rissasen mukaan Kajaanin kouluissa todetut tapaukset ovat yksittäisiä, eikä Kajaanissa ole missään nimessä tarvetta siirtää kouluja täysin etäopetuksen pariin.

– Tilanne voi kuitenkin muuttua äkillisestikin ja tilannetta seurataan hyvin tiivisti. Tieto johdon, soten ja koko koulutusjohdon välillä kulkee hyvin saumattomasti ja nopeasti.

Monia etäopetukseen siirtyneitä oppilaita huolettaa epävarmuus ystävien näkemisestä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä