Paikallisuutiset

Kainuun kokoontumisrajoitukset lievenevät – Pian kaksi viikkoa ilman uusia tartuntoja

Koronarajoitukset helpottavat hieman Kainuussa ensi viikolla. 50 henkilön kokoontumiset ovat sallittuja Kainuussa ensi maanantaista alkaen.

Myös yli 50 henkilön tilaisuudet ovat mahdollisia, jos niille määritellyt edellytykset ja terveysturvallisuus toteutuvat.

Yli 50 henkilön tilaisuudet edellyttävät muun muassa, että tiloissa on käytettävissä useita lohkoja tai rajattavissa olevia alueita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lohkojen enimmäiskoko on 50 henkilöä, ja niiden kaikkien välille on järjestettävä selkeä suojavyöhyke.

Tilaisuuteen osallistuva yleisö on voitava sijoittaa omille istumapaikoille, omille alueille erillisiin katsomolohkoihin tai yleisölle tarkoitettuihin alueisiin, joihin jokaiseen on oltava omat kulkureitit, palvelut (kuten mahdolliset tarjoilupalvelut ja saniteettitilat) ja tapahtumahenkilökunta.

Kaikissa yleisötilaisuuksissa on yhä noudatettava opetus- ja kulttuuriministeriön ja THL:n hygienia- ja turvaväliohjetta.

Kainuun soten pandemiapäällikön Olli-Pekka Koukkarin mukaan maakunnassa ei ole todettu koronatartuntoja sitten sunnuntain, 25. huhtikuuta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatilastoissa raportoitiin torstaina neljä koronatartuntaa Kuhmossa ja yksi Sotkamossa. Tilastoihin ilmestyneissä tapauksissa voi Koukkarin mukaan olla kyse Kuhmossa ja Sotkamossa kirjoilla olevista henkilöistä, jotka asuvat muualla ja jotka on testattu muualla. Kyse voi olla myös jälkijunassa kirjaantuneista tapauksista.

Hallitus teki torstaina periaatepäätöksen, jonka mukaan koko Suomea koskevista koronarajoitusten toimenpidetasoista luovutaan ja koronaviruksen leviämistä torjutaan jatkossa jälleen alueellisin rajoituksin ja suosituksin.

Sosiaali- ja terveysministeriö tekee asiasta varsinaisen päätöksen ensi viikon alussa.

Sen jälkeen rajoituksia arvioidaan alueiden epidemiavaiheiden mukaan, kuten viime syksynä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suomi on ollut maaliskuun alusta lähtien toimenpidetasolla kaksi, mikä on tarkoittanut tiukempia rajoituksia.

Päätöksen jälkeen ensi viikolla hallitus tarkastelee myös ravintolarajoitusten kokonaisuutta. STT:n tietojen mukaan tarkoitus on lieventää rajoituksia nykyisistä jonkin verran kaikilla epidemiavaiheen tasoilla, siis niin perustasolla, kiihtymisvaiheessa kuin leviämisvaiheessa.

Sosiaali- ja terveysministeriö painottaa, että suosituksia ja rajoituksia tulee lieventää harkiten, jotta uusia tartuntaryppäitä ei pääse syntymään. Rajoituksia voidaan myös joutua kiristämään uudelleen, mikäli epidemiatilanne heikkenee.

Jos kunnanhallitus päättää uuden katsomon rakentamisesta syyskuun 22. päivänä, ryhdytään vanhan katsomon purkutöihin jo tämän syksyn aikana.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä