Paikallisuutiset

Salmelan vanhan puukoulun pukuhuoneissa rikottiin ovia ja ikkunoita. Yksi rikkinäinen ikkuna on kuvan peitossa oleva. Sen lisäksi pukuhuoneen avaimia oli heitelty ympäriinsä ja niitä oli katkottu lukkoihin, ja myös esimerkiksi penkkien lautoja oli revitty irti. Kuva: Henri Lehikoinen

Ilkivallan lisääntyminen tuo ylimääräistä työtä ja ärsyttää – ”Sitä on ollut poikkeuksellisen paljon tälle vuodelle”

Salmelan vanhassa puukoulussa sijaitsevissa pukukopeissa on tehty ilkivaltaa, mikä muutti niiden aukioloaikoja. Rikosilmoitus on tekeillä ja lisäkamera ulko-ovelle tulossa.

Kunnan teknisten palveluiden työnjohtaja Ari Pöllänen kertoo, että Salmelan vanhan puukoulun pukuhuoneissa oli säretty ovia ja ikkunoita. Sen lisäksi pukuhuoneen avaimia oli heitelty ympäriinsä ja niitä oli katkottu lukkoihin. Myös esimerkiksi penkkien lautoja oli revitty irti.

Salmelan koulun kiinte

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä