Mielipiteet

Aluevaaliehdokas Petri Pesonen: Palvelujen säilyminen on taloudenhoidosta kiinni

Mielipide. Muutamat ehdokkaat ovat aluevaalien loppumetreillä nostaneet syystäkin esiin mahdollisuuden, että saatamme olla valitettavan pian tilanteessa, jossa Kainuun asioista päätetään Pohjois-Pohjanmaalla.

Sen takia itse alleviivaisin kestävän talouden merkitystä sote- ja pelastuspalveluiden turvaamisessa Kainuussa. Olemme jo vuosia saaneet lukea siitä, kuinka Kainuun sote painii syvenevien talousongelmiensa kanssa. Nämä ongelmat eivät tule tämän uudistuksen myötä häviämään minnekään, vaan talouskurin rooli kasvaa entisestään, sillä tulevien hyvinvointialueiden rahoitus on yhä auki. Emme vielä tiedä, tuleeko esimerkiksi maakuntavero nostamaan ihmisten kokonaisveroastetta.

Jos kunta on talousvaikeuksissa, uhkaa sitä pakkoliitos toiseen, ellei taloutta saada tasapainotettua. Sama logiikka pätee myös hyvinvointialueisiin. Joidenkin laskelmien mukaan tulevien vuosien lisärahoitustarve on noin 30 miljoonan euron vuosiluokkaa. Vertailun vuoksi tämän vuoden talousarvion toimintakulut ovat noin 370 miljoonaa euroa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tämä kuvastaa sitä, että talousasiat tulevat olemaan todellakin tapetilla heti aluevaltuuston työskentelyn alkumetreillä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että taloudesta huolehtiminen olisi pois esimerkiksi lähipalveluista tai perusterveydenhuollosta, kuten yleinen käsitys on.

Talouskurista ja lähipalveluista voidaan huolehtia käsi kädessä. Se onnistuu tarkastelemalla kasvanutta sotehallintoa ja byrokratiaa, kiinnittämällä huomiota johtajuuteen, tarjoamalla palveluseteleitä sekä miettimällä muita uusia toimintamalleja. Taloudesta huolehtimalla huolehdimme juurikin siitä, että päätösvalta lähipalveluista ynnä muusta säilyy kainuulaisilla.

Tulevien aluevaltuutettujen tulee ajaa koko Kainuun etua. Se palvelee myös omaa paikkakuntaa. Toki jokainen tuleva valtuutettu katsoo asioita oman kuntansa näkökulmasta, mutta koko Kainuun etu on oltava lähtökohtana. Samalla tavalla toimivat myös kansanedustajat – heidät valitaan ajamaan koko Suomen etua. Tämä ei tarkoita sitä, ettäivätkö kansanedustajat tai aluevaltuutetut olisi samalla kotipaikkojensa edunvalvojia.

Olemme murrospisteessä, ja näissä vaaleissa ratkaistaan Kainuun suunta. Jos emme huolehdi taloudesta nyt, saattavat lähipalvelut karata lopullisesti itsemääräämisoikeutemme mukana. Tarvitsemme uusia toimintamalleja, ja siksi aluevaltuustoihin tarvitaan kokemuksen lisäksi myös uusia ideoita ja näkökulmia omaavia, asioihin tolkusti perehtyviä ihmisiä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Petri Pesonen

aluevaaliehdokas (kok.)

kunnanvaltuutettu, Suomussalmi

oikeustieteen opiskelija

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä