Mielipiteet
Aluevaaliehdokas Sami Kilpeläinen: Hyvinvointialueen tulevaisuus on ihmisissä, ei järjestelmissä
Mielipide. Sotkamossa oli vuonna 2000 yhteensä 24 % väestöstä alle 18-vuotiaita, nyt enää alle 18 %. Samaan aikaan väkimäärä on laskenut 11 100:sta reiluun 10 300:aan. Jos tuo 800 henkeä enemmän olisi pelkästään Sotkamossa, niin lapsia olisi noin 500 enemmän ja aikuisia 300–400 enemmän.
Yli 65-vuotiaiden osuus oli noussut samaan aikaan 17,6 %:sta jo 27,1 %:iin.
On hienoa asia, että meillä on paljon yli 65-vuotiaita. Meillä pitäisi kuitenkin olla sama määrä lapsia kuin vuonna 2000 tai enemmänkin. Pääkaupunkiseudulla yli 65-vuotiaiden osuus on 15–16 %, siis noin puolet Sotkamon osuudesta.
Eikö siis ole selvä, että hyvinvointialueen menestymisen ratkaisee väestökehitys ja sitä kautta syntyvä taloudellinen ja toiminnallinen kantokyky?
Minua vierastuttaa se kainuulaisissa päättäjissä vuosikymmeniä ollut ajatusmalli, että meidän on itse sopeutettava palvelut alati alenevaan väestökehitykseen. Kun Helsingin, Espoon ja Vantaan työttömyysluvut ovat 9,0–12,1 prosentin välillä ja Sotkamossa sekä Kajaanissa 6,5–8,8 prosenttia, niin ennen pitkää pitäisi myös väestövirran alkaa tulla tänne missä on töitä. Väkisinkin joukkoon mahtuu silloin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia.
Tämän päivän nuoret ikäluokat ovat myös ratkaisukeskeisiä eivätkä odota kaiken tulevan itsestään. Työterveyshoidossa panostetaan nopeaan hoitoon ja vältetään sitä kautta menetettyjä työpäiviä ja pahimmillaan hoidon pitkittymisestä seuraavia lisäsairauksia. Mitä sote voisi siitä oppia?
Esimerkiksi kansantauti diabetes voi johtaa jalkasairauksiin ja muihin komplikaatioihin eikä tätä voida etänä ratkaista. Toisaalta piilevä ja varsin yleinen sairaus on kilpirauhasen vajaatoiminta. Ohjataanko Suomessa kilpirauhaspotilaita mielenterveyshoitoon, vaikka diagnoosi pitäisi tunnistaa ilman, että kaikki raja-arvot ovat rikkoutuneet?
Nopea hoitoonpääsy on edellytys, että tehdään oikeita diagnooseja ja että nuoret perheet valitsevat kotinsa Kainuusta. Nuoret ovat myös edellytys Kainuun elinvoimalle. Nopea hoitoonpääsy lyhentää myös riskiä komplikaatioille ja vähentää petipäiviä kalliissa erikoissairaanhoidossa. Siis alentaa kustannuksia.
Yksinkertaiset asiat ratkaisevat Kainuun hyvinvointialueen menestyksen: nuorten määrä, nopea hoitoon pääsy, Kainuun kuntien vetovoima ja asiakkaaseen keskittyminen. Jätetään hallinto vähemmälle.
Sami Kilpeläinen
Sotkamon kunnnavaltuuston III varapuheenjohtaja
aluevaaliehdokas (kp.)