Ihmiset 

Siilejä voi ruokkia esimerkiksi vedellä turvotetuilla nappuloilla. Kuva: Milena Madlin

Pihasta turvallinen paikka siileille – trimmerien käyttö aiheuttaa kuolemia

Tänä vuonna siileistä on tehty normaalia vähemmän havaintoja. Luka ry:n puheenjohtaja Karita Vepsäläinen neuvoo, mitä siilien suojelemiseksi voi tehdä.

Luka ry:n puheenjohtaja Karita Vepsäläisen mukaan tänä vuonna siilejä on tullut hoitoon huomattavasti vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Hän kertoo, että vuosi vuodelta siilien kanta on Kajaanissa pienentynyt. Joillakin alueilla siilejä tavataan enemmän, ja joillakin alueilla niitä ei ole ollenkaan

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä