Paikallisuutiset

Kokoontumisrajoitukset pysyvät ennallaan tämän viikon

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto teki perjantaina päätöksen, että yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia rajoitetaan edelleen ajalle 26.4.–2.5.2021.

Päätöksen mukaan yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin voi osallistua Kainuun kuntien alueilla korkeintaan 20 henkilöä. Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää, kun tapahtumissa varmistetaan turvallisuus ja lähikontaktien välttäminen noudattamalla opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta, joka täydentää tartuntatautilaista tulevia velvollisuuksia.

Aluehallintoviraston saamien arvioiden mukaan kokoontumisrajoitusten lieventämistä ei nähty varovaisuusperiaatteen perusteella mahdollisena vielä 26.4.2021.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Epidemiatilanteen arvioinnin perusteella aluehallintovirasto antaa tämän viikon lopulla, viimeistään 30.4.2021, uuden yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamispäätöksen, mikä tulee voimaan 3.5.2021.

Valtioneuvosto on julkaissut Suuntaviivat covid-19-epidemiaan liittyvien rajoitustoimien ja -suositusten hallitulle purkamiselle. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on käynnistänyt valtioneuvoston suunnitelman ja sen toimeenpanon arvioinnin.

Kokoontumisrajoitukset ovat Kainuussa voimassa myös vappuna. Tilaisuuksissa saa olla vain 20 henkilöä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä