Paikallisuutiset

Kainuussa loppuviikon aikana kuusi koronatartuntaa

Tartunnoista yksi Sotkamossa, yksi Kuhmossa sekä Vuokatissa neljä tartuntaa Kainuun ulkopuolelta tulleilla henkilöillä.

Kainuussa loppuviikon aikana on löytynyt kuusi koronatartuntaa. Näistä uusista koronatartunnoista yksi oli Sotkamossa, yksi Kuhmossa, sekä Vuokatissa neljä tartuntaa Kainuun ulkopuolelta tulevilla henkilöillä. Kaikkien tartunnan saaneiden osalta on jäljitys tehty ja mahdollisista jatkotoimista tiedotetaan tarvittaessa.

Sotkamon terveyskeskussairaalan vuodeosaston koronatartuntarypäs on rauhoittunut. Potilaille ja hoitajille on tehty torstaina kolmas testauskierros kaikkien osalta negatiivisin tuloksin. Tilannearviointi osaston avaamisesta tehdään seuraavan kerran ensi maanantaina.

Nordlab laboratorion näytteenoton työntekijällä ollut koronatartunta ei ole aiheuttanut jatkotartuntoja ja tilanne on tämän tapauksen osalta hallinnassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koronarokotukset saa helposti ja maksutta kuntien rokotuspisteissä. Jatkossa 15. marraskuuta alkaen koronarokotuksia saa myös influenssarokotusten yhteydessä. Rokotuspisteistä saa lisätietoja Kainuun soten verkkosivuilta sote.kainuu.fi/koronainfo sekä sote.kainuu.fi/influenssarokotukset.

Kolmatta koronarokoteannosta suositellaan kaikille 60 vuotta täyttäneille, laitoksissa ja hoivakodeissa asuville iästä riippumatta sekä lääketieteellisille riskiryhmille, jotka saivat rokotteet ensimmäisten joukossa. Kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään 6 kuukautta. Vakavasti immuunipuitteisille kolmas rokotusannos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta.

Kajaanissa Prisman koronarokotuspiste on lauantaina 6.11. poikkeuksellisesti avoinna kello 10–19.

Kasvomaskien käytöstä Kainuussa on voimassa THL:n suositus tilanteissa, joissa ihmisiä kokoontuu paljon ja lähikontakteja ei voida välttää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Henkilöiden, joilla on kohonnut riski saada koronatartunta, suositellaan edelleen varotoimia. Esimerkiksi vajaan rokotussarjan saaneiden, vastustuskyvyltään alentuneiden tai muiden sairauksien vuoksi riskiryhmään kuuluvien on hyvä käyttää kasvomaskia, ellei turvavälejä voida säilyttää. THL suosittelee maskin käyttöä etenkin julkisissa sisätiloissa, joissa etäisyyksien pitäminen muihin ihmisiin on vaikeaa, esimerkiksi julkisessa liikenteessä.

Koronatestiin tulee hakeutua erityisesti, mikäli kuuluu rokottamattomiin tai vajaan rokotussuojan omaaviin, riskiryhmiin tai sote-ammattihenkilöihin. Testiajan voi Kainuussa varata Omasote-palvelusta tai puhelimitse 040 165 0020.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä