Paikallisuutiset

Kuhmon kaupunki tekee rajoituksia koronatilanteen vuoksi – Uimahallin asiakasmäärä alas, FFP2-maskeja työntekijöille

Kuhmon kaupungin varautumisen johtoryhmä linjaa, että aikuisten terveysliikunnan ryhmätoiminnot ovat ensiviikon tauolla ja alkavat 17.1. mikäli epidemiatilanne sen sallii.

Lisäksi Kuhmon kaupunki suosittaa siirtämään esimerkiksi järjestöjen ja yhdistysten kokoukset etätapaamisiksi tai myöhempään ajankohtaan.

Myös aikuisten vapaaehtoisia harrasteryhmiä suositellaan huomioimaan vallitseva koronatilanne.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kuhmo-talo tiedottaa koronapassin käyttöönotosta yleisötilaisuuksissa erikseen.

Vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ryhmätoiminnot on mahdollista käynnistää suunnitellusti.

Jokaisen käyttäjäryhmän on huolehdittava, että eri ryhmät eivät kohtaa harrastustiloissa toisiaan.

Lisäksi oman käyttövuoron puitteissa, ennen tiloista poistumista, on pyyhittävä kaikki kosketuspinnat kaupungin liikuntatiloihin toimittamilla siivousnesteillä ja -liinoilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tartuntatautilain pykälän 58 c-kohdan perusteella Kuhmon kaupungilla on velvollisuus huolehtia muun muassa uimahallissa ja kuntosaleillaan riittävästä hygieniasta ja väljyydestä.

Uimahallin asiakasmäärä rajoitetaan niin, että yleisövuorolla yhtäaikaisesti otetaan asiakkaita sisään 10 naisten puolelle, 10 miesten puolelle ja maksimimäärä allastilassa voi samanaikaisesti olla 20 henkilöä.

Urheilukeskuksen kuntosalissa voi kuntoilla samanaikaisesti viisi henkilöä ja Kalevalan liikuntakeskuksen kuntosalissa kolme henkilöä.

Rantapaviljongin pukuhuoneita voi käyttää samanaikaisesti maksimissaan kaksi henkilöä naisten puolella ja kaksi henkilöä miesten puolella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kuhmon kaupunki korostaa koronavarotoimien tärkeyttä sekä erityisesti päivähoitoon ja kouluun saapumista vain terveenä. Kasvomaskien käyttösuositus on voimassa kaikille 10 vuotta täyttäneille kolmannelta vuosiluokalta alkaen.

Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion osalta oppilaita, opiskelijoita ja huoltajia tiedotetaan Wilman kautta. Kotitestien osalta Kuhmon kaupunki tiedottaa heti, kun riittävät tiedot ja ohjeistuksen asiasta saadaan.

Kasvomaskeihin liittyen varautumisen johtoryhmä linjasi, että kaupunki hankkii työnantajana työntekijöilleen FFP2-tason maskit niihin työtehtäviin, joissa riskianalyysin perusteella on kohonnut riski saada tartunta.

Lisäksi nyt maskisuosituksen piiriin tuleville pienemmille lapsille tarjotaan kertakäyttöisiä maskeja koulukäyttöön.

Kuhmon kaupunki muistuttaa Kainuun soten tavoin, että kokoontumisrajoituksilla ei voida yksin estää koronaviruksen leviämistä.

Tartuntatilanne on vakava ja sen pahenemisen estämiseksi kaikkia asukkaita ja alueella oleskelevia kehotetaan noudattamaan Kainuun soten antamia ohjeita.

Ohjeet

Vältä kontakteja

Vähennä kaikkia tarpeettomia lähikontakteja: välttämättömissä tilanteissa noudata varovaisuutta, säilytä turvavälit ja käytä kasvomaskia.

Ota koronarokotteet.

Jos saat hengitystieoireita, pysy kotona ja vältä lähikontakteja muiden kanssa.

Tee koronakotitesti ja tarvittaessa varaa aika Kainuun soten testauspaikkaan (Omasote.kainuu.fi). Testiajanvarausnumerossa 040 165 0020 on ruuhkaa.

Mikäli oireet ovat voimakkaita ja esimerkiksi on hengitysvaikeuksia, tulee ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon tai hätätilanteessa 112.

Päivystysapu 116 117 on ruuhkautunut koronaan liittyvistä tiedusteluista. Päivystys ei tarjoa yleistä koronaneuvontaa; soita, jos tarvitset hoidon tarpeen arviointia. Soittaminen ennen päivystykseen saapumista nopeuttaa palvelua ja vähentää odotusta.

Suojautuminen on tärkeää, kun koronavirusta torjutaan.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä