Paikallisuutiset
Koronarokotukset varattavissa myös vaikeaa keuhkosairautta sairastaville
Tänään 9.3. alkaen koronarokotuksiin voivat varata ajan 16–69-vuotiaat vaikeaa kroonista keuhkosairautta sairastavat kainuulaiset henkilöt, Kainuun sote kertoo.
THL:n rokotusjärjestyksessä vaikeisiin keuhkosairauspotilaisiin kuuluvat: keuhkoahtaumatauti, keuhkolaajentuma, keuhkoputkien laajentuma, pitkäaikainen keuhkoputkitulehdus ja kystinen fibroosi. Lisäksi ryhmään kuuluvat henkilöt, joilla on selvästi heikentynyt keuhkokapasiteetti (esimerkiksi toinen keuhko puuttuu) sekä astmaatikot, jotka ovat käyttäneet viimeisen vuoden aikana kortikosteroidilääkitystä suun kautta tablettina.
Muut astmaatikot rokotetaan myöhemmin, sillä riski vaikealle koronavirustaudille on pienempi.
Aika varataan soittamalla numeroon 044 709 3788. Sote kertoo, että takaisinsoittopalvelussa on ruuhkaa. Vastausaika on 1–3 vuorokautta.
Sotkamossa on rokotettu THL:n sivuilta tänään luetun tilaston mukaan 9,4 prosenttia asukkaista.