Paikallisuutiset

Maskisuositus koko maakuntaan – Kuhmossa useita koronatartuntoja

Kuhmossa on todettu 3 uutta koronatapausta. Altistuneita on useita ja keskeisin altistumispaikka on Tuupalan alakoulu, puukoulun puoli.

Tartunnan jäljitys on käynnistetty ja altistuneita on ryhdytty kontaktoimaan Kainuun soten toimesta.

Hengitystieoireisia kansalaisia pyydetään hakeutumaan koronatestiin ja välttämään kontakteja muihin ihmisiin testituloksen saamiseen saakka.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun sote suosittelee koko Kainuun alueelle kasvomaskien käyttöä alkaen välittömästi. Maskeja suositellaan käytettäväksi tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista.

Tartuntojen takia Kainuun kuntajohto ja Kainuu sote pitivät iltapäivällä kriisikokouksen. Useita muita palavereita peruttiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että perjantaina Suomessa on raportoitu 23 uutta koronatartuntaa.

Kahden viime viikon aikana on todettu 74 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuussa koronatestauksien määrä on noussut noin 250–300 testiin vuorokaudessa. Tutkimusmäärät ovat lisääntyneet huomattavasti minkä vuoksi vastausviive voi olla useita päiviä.

Sote neuvoo, että jos epäilee koronatartuntaa, on syytä tehdä ensin testi omaolo.fi –palvelussa, jossa arvioidaan testin tarpeellisuus.

Näytteenottoon voi varata ajan Omasoten kautta, josta voidaan varata Kajaanin, Kuhmon, Sotkamon ja Suomussalmen näytteenottoajat tai soittamalla 116 117. Muihin terveysasemiin saa testiajan soittamalla suoraan terveysasemalle.

Kainuulainen voi halutessaan käyttää myös Terveystalon tai Mehiläisen testipalvelua, jonka hinnasta kuntayhtymä kompensoi oman testikustannuksensa suuruuden suoraan testin suorittajalle. Kompensaation suuruus alkaen on 106 € alv 0% / testi. Ylimenevän osuus jää itse maksettavaksi. Menettely on voimassa toistaiseksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun sote suosittelee että muualta Suomesta tai ulkomailta Kainuussa töissä kulkevat pitäisivät testauskynnyksen matalana ja kävisivät testeissä heti jos hengitystieoireita ilmaantuu.

Uusia koronatapauksia tuli jälleen ilmi Kainuussa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä