Urheilu

Kainuun nuorten joukkue osallistui Suomen mestaruus -sprinttikisaan Jyväskylässä. Takana Konsta Heikkinen (vas.), Onni Salonen, Altti Heikkinen, Hilla Heikkinen. Edessä Senni Rautiainen (vas.), Sanja Jokelainen (Kajaanin Suunnistajat) ja Nea Pääkkönen. Kuva: Heli Rautiainen

Nuoret kahmivat menestystä suunnistuskisoista – kesällä tuli kaikkien aikojen paras Nuorten Jukolan tulos

Sotkamon Jymyn suunnistusta edustavat juniorit ovat saaneet päättyneellä kaudella paljon kilpailumenestystä.

– Aikaisemmin yksi tai kaksi urheilijaa on saavuttanut Top 10 -sijoituksia suunnistuksen Suomen mestaruuskisoissa. Tänä vuonna kymppi-sakissa oli jo kuusi Jymy-junnua, suunnistusaktiivi Pekka

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä