Paikallisuutiset

Sunnuntaina ei todettu uusia koronatartuntoja

Koronarokotusten ajavanvaraus on nyt auki 1943 syntyneille ja sitä vanhemmille.

Kainuussa ei ole todettu uusia koronatartuntoja sunnuntain aikana.

Ilmaantuvuus on tällä hetkellä 6,9 / 100 000 / 14 vrk, Kainuun sote kertoo uusimmassa koronatiedotteessaan.

Perjantaina tietoon tulleessa karanteenissa olleen kajaanilaisen henkilön tartuntaan liittyvässä laajassa altistusketjussa 21 henkilöä on asetettu karanteeniin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Viikonloppuna Kainuun prikaatissa on todettu koronatartunta kuudella varusmiehellä ja noin 220 varusmiestä on altistunut. Kainuun sote ja Kainuun prikaati toimivat yhteistyössä terveydenhuollon ja epidemiahallinnan toimenpiteiden osalta.

– Yleistilanne Suomessa on huolestuttava, erityisesti pääkaupunkiseudulla tartuntariski on suuri ja muissa maakunnissakin ilmaantuvuus on moninkertainen Kainuuseen verrattuna. Altistusilmoitusten perusteella on vain ajan kysymys, koska brittivariantti on hallitseva viruskanta myös Kainuussa. Epidemian voi siis olettaa heikentyvän myös meillä ja tämä näkyy toki myös varuskunnan tilanteessa, kommentoi Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari tiedotteella.

– Muistutamme siis, että kaikkia ohjeita on edelleen noudatettava – tärkeintä on vähentää kontakteja oman perhepiirinsä ulkopuolelta ja pitää turvavälit tai kasvomaskit, kun ollaan välttämättömissä tapaamisissa. Rokotukset eivät tuo tähän asiaan muutosta vielä pitkään aikaan, jatkaa Koukkari.

Koronarokotusten ajavanvaraus auki 1943 syntyneille ja sitä vanhemmille

Koronarokotuksien ajanvaraus avautuu tänään 1943 syntyneille ja sitä vanhemmille sekä yli 16-vuotiaille, joilla on Downin syndrooma. Rokotukset annetaan edelleen ajanvarauksella; sairausriskiryhmille vain puhelimitse, ikäihmisille myös Omasoten kautta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mikäli ei vielä kuulu rokotusvuorossa mainittuihin, omaa ajankohtaa ei ole tarpeen erikseen tiedustella.

Sotkamossa on THL:n julkaiseman tilaston mukaan rokotettu 11,1 prosenttia asukkaista.

Koronarokotusten ajavanvaraus auki 1943 syntyneille ja sitä vanhemmilleKoronarokotuksien ajanvaraus avautuu tänään 1943 syntyneille ja sitä vanhemmille sekä yli 16-vuotiaille, joilla on Downin syndrooma.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä